Duunit kiinnostaa… EI YHTÄÄN?

Vaikka suuri osa meistä on palannut töihin jo kuukausi sitten, niin ajattelin hieman nirhaista loma-aihetta työn merkityksen näkökulmasta, joten:

Auringon paisteesta huolimatta (tai siitä johtuen) töihin paluu on aina lomien jälkeen vaikea pala monelle meistä. Loma on pyyhkinyt muistijäljen kesken jääneistä tehtävistä, kahdeksan tuntia samassa rakennuksessa tuntuu raskaalta, sähäkkä aamuherätys ja aamutoimet ei hoidukaan itsestään ja kaipaisi vaan takaisin lomalle. Työ ei nyt vain nappaa. Mutta kyllä se siitä, vai mitä? Loman jälkeen nämä fiilikset on aivan normaaleja ja ohimeneviä suurimmalla osalla meistä. Tämä ”lomaltapaluu-shokki” sai minut kuitenkin ajattelemaan, että saattaako tämä fiilis/ajatus olla pysyvä mielentila osalla väestöstä? Onko työ vain pakkopullaa, jotta voi taas lomailla? Ja jos on, niin voiko siitä päästä eroon?

Kun isovanhempamme kävivät töissä, he tekivät kuusi päivää viikossa töitä pitääkseen huushollin pyörimässä ja tienatakseen saman rahan, minkä meistä suuri osa on tienannut tiistai-iltapäivään mennessä. Emme tietenkään monikaan pärjäisi vain maanantain ja tiistain tilillä, mutta periaatteessa näin. Mitä tämä aiheuttaa työpaikalla? Se viikko, minkä aiemmin käytimme työpaikalla, tähtäsi perheen ruokkimiseen ja arjen pyörittämiseen. Nykyään tienesteillä voi jo pohtia arjen lisäksi myös Kanarian matkoja, kesämökkejä, pleikkareita ja uusia tabletteja. Arvostamme vapaa-aikaa ja sen viettoa huomattavan paljon. Mitä enemmän ehdit työltäsi pitää vapaa-aikaa, sitä paremmin sinulla menee.

Uskallan kuitenkin väittää, että vapaa-aikaa jopa hieman yliarvostetaan. Vapaa-aika arvottuu sitä korkeammalle, mitä enemmän joudun töissäsi antamaan energiaa saamatta mitään takaisin. Itse olen ollut monta kertaa etuoikeutettu, kun olen tullut töistä kotiin täynnä virtaa, ideoita ja tarinoita kerrottavaksi. Ei tuolloin ajattele, että ”voi p***a, olisipa jo viikonloppu”. Kun saat tehdä itsellesi tärkeää työtä ja pidät siitä, niin viikonkin loma riittää usein siihen, että voit palata taas hyvillä mielin sorvin ääreen.

Vapaa-aika alkaa painaa vaakakupissa silloin, kun työstä on kipinä kadoksissa. On minulla niitäkin kokemuksia. Esimies ei osaa kertoa tarkkaan, mikä on seuraava virstanpylväs ja mitä kohti työskennellään. Tai toiminnalla ei ole selkeitä tavoitteita. Tai työporukassa on muutama ihminen, jota ei homma nappaa sitten niin pennin vertaa. Tuolloin viikonloput ja hiihtolomat ovat pelastusrenkaita, mihin kietoudutaan jo reilusti ennen ja vielä pitkälle jälkeen.Totuushan on se, että molempia tarvitaan; oltuaan puoli vuotta työttömänä ei muuta toivokaan kuin että olisi työpaikka, toisaalta ei ilman vapaatakaan jaksa.

VIKTORin Mielekäs työ 2015-tutkimuksista olemme löytäneet sen, että ihmisen työ ja sen koettu merkityksellisyys ovat suurimpia selittäjiä sille, kuinka hyvin ihminen voi kokonaisuutena. Jos viihdyt työtehtäviesi parissa, esimiestyö on kunnossa ja työyhteisö toimii hyvin, olet paljon ”eheämpi ihminen” myös kotona. Tässä nyt ei ole maalaisjärjellä ajateltuna mitään ihmeellistä, mutta antaa meille muistutuksen tärkeästä seikasta: työ on paljon enemmän, kuin kuukausittainen palkkakuitti ja paikka, minne mennään viettämään 8 tuntia päivästä.

Urheilumiehinä muotoilen ajatukseni nyrkkeily-termein seuraavasti:

Mitä me voisimme yhdessä tehdä työntekijöinä, työkavereina, esimiehinä ja johtajina, jotta saisimme työ vs vapaa-aika –nyrkkeilymatsin päättymään vasta viimeisessä erässä ja silloinkin niukalla pistevoitolla? Ainakin voisimme aloittaa ymmärtämällä sen tosiasian, että teemme työtä noin 40% aikuiselämän valveillaoloajasta. Jos koko ajan odottaa lomaa, niin köysissä menee leijonanosa elämästä.