Syvää ja hyvää työtä

Heinäkuun koittaessa työpöytä tyhjeni siinä määrin mukavasti, että vapautui taas enemmän aikaa lukemiselle, uusien juttujen pohdiskelulle ja vanhojen tapojen ja uskomusten kyseenalaistamiselle.

Ensimmäinen kirja, mikä tarttui kesällä käteen, oli Cal Newportin Deep Work (2016). Aihe tuntui heti kaupan hyllyssä todella mielenkiintoiselta (useastakin syystä), mutta erityisesti siksi, että olen jo pidemmän aikaa huomannut erilaisten sovellusten ja pikaviestien vievän valtavan osan ajastani ja sirpaloivan keskittymiseni jatkuvasti. Tunsin siis heti pienen tömäyksen päässäni, kun jo ensimmäisistä sivuista lähtien kirjailija/tutkija Newport nuhteli minua omista työtavoistani ja uskomuksistani siitä, mitä tehokas työ tarkoittaa valonnopeiden yhteyksien ja jatkuvan verkottumisen maailmassa.

Kirja on täynnä hyviä ajatuksia ja suosittelenkin kiinostuneita lukemaan sen, mutta eniten omaa ajatteluani herätteli kirjan merkityksellistä työtä käsittelevä osio. Kuinka tuntea tekevänsä merkityksellistä työtä, kun kaikki mitä päivän aikana tuotat, on enimmäkseen kirjoitettuja ja luettuja sähköposteja, word-dokumentteja tai niiden muokkamista, powerpoint-esityksen tekemistä tai tutkimusdatan pyörittelyä ympäri-ämpäri? Sähköisessä toimistossa toimiessa ei tarvitse enää edes printata mitään, jotta saisi mappiin vähitellen jotain täytettä. Onko työpäiväni aikana siis taaskaan syntynyt yhtään mitään?

Tässä on kuitenkin syytä tarkastaa omaa ajatteluaan. Tietotyön dominoivana aikana kysymys nimittäin ei olekaan enää siitä, mitä syntyy työn lopputuloksena, vaan siitä, kuinka omaan tekemiseensä suhtautuu. Ajattelemme usein, että käsityössä ja oikeiden asioiden valmistamisessa sentään näkee työnsä tulokseen ja sillä on jokin merkitys. Ajattelemme, että sata vuotta sitten sentään tehtiin maatilalla oikeita töitä ja annamme ajatuksissamme sille merkitystä ja arvokkuuden tuntua. Saman arvokkuuden tuntu on kuitenkin mahdollista, jos 1. pystymme keskittymään omaan työhömme tiiviisti, 2. ymmärrämme mitä kohti olemme menossa ja 3. teemme oman osamme niin hyvin kuin pystymme, niin teemme jotain arvokasta. Ehkä sadan vuoden päästä ihmiset pitävät 2010-luvulla tehtyä tietotyötä hyvinkin arvokkaana..? Vaikea sanoa, mutta ainakin se on ajatuksena hauska. Huomasin kysyväni itseltäni, miten voisin muokata työtäni sellaiseksi, mitä ihmiset sadan vuoden päästä voisivat arvostaa? Ainakaan EN lisäisi sähköpostini käyttöä tai whatsapp-viesteihin vastaamista.

Toinen ajatuskulku kirjsta heräsi liittyen työni laadun mittaamiseen. Mistä tiedän päivän päätteeksi, sainko jotain tärkeää ja olennaista aikaiseksi? Tietotyötä tekevillä on usein hyvin vaikeaa asettaa mittareita ja tulostavoitteita sille, miten hyvää ja laadukasta oma työ on ollut; tänään, viime viikon aikana, viime kvartaalin aikana. Koska työllemme on vaikea asettaa mittareita, käytämme usein huomaamattamme hyväksi mittaria, joka ei juurikaan kerro työmme laadusta tai olennaisuudesta. Se mittari on kiire. Täytämme kalenterimme asiakastapaamisilla, palavereilla, seminaareilla ja muilla tapahtumilla, jotta edes kalenteri todistaisi päivän päätteeksi meidän saaneen ainakin työn ääniä aikaiseksi. Lisäksi kiireestä on tullut meille jonkinlainen statussymboli: jos olen kiireinen –> olen tärkeä muille –> panostani tarvittaisi enemmän kuin on aikaa –> olen arvokas. Joskus pitää paikkansa, mutta uskoakseni useimmiten voisimme hyvin hieman vähentää kiirettä ja lisätä keskittymistä.

Newport rakentaa kirjassa hyviä ja tutkittuja todisteita sille, että meidän tehokkuuttamme ja tuotteliaisuuttamme ei lisää se, että olemme jatkuvasti tavoitettavissa ja yhteydessä toisiimme palavereissa ja seminaareissa. Päinvastoin, jatkuva tavoitettavuus ja mahdollisimman nopea meileihin, viesteihin ja kysymyksiin vastaaminen hajottavat keskittymisemme ja tuhoavat mahdollisuutemme päästä luomaan suurempaa arvoa; jotain mikä vaatii syvempää ja vaikeampaa ajattelua.

Yhteen lauseeseen kiteytettynä kirjan suurin anti on se, että syvää työtä tehdäksemme meidän pitäisi mahdollistaa arjessamme pitkiä ajanjaksoja keskeyttämätöntä työtä ja keskittymistä. Tämän mahdollistamiseksi pitäisi uskaltaa varata kalenteriin omia henkilökohtaisia usean tunnin palavereja, laittaa puhelin lentotilaan, tai laittaa koko päiväksi out-of-office-vastaaja sähköpostiin.

Tietenkään näitä kaikkia ohjeita ei voi soveltaa kaikkiin työtehtäviin tai kaikkiin organisaatioihin, mutta vähintäänkin Deep Work –kirjan lukeminen voi haastaa ajattelemaan omaa työtä ja sitä, voisiko omaa keskittymistä terävöittää ja siten työn laatua parantaa luopumalla jostain vääristä työtavoista tai uskomuksista.

Kesälomiaan vietellessä onkin mainiota aikaa testata sitä, vieläkö meillä kaikilla on taito uppoutua ja keskittyä johonkin mielekkääseen loma-tekemiseen niin syvästi, että pää tyhjenee ja ajantaju katoaa. Siinä haaste ainakin minulle täksi kesäksi.

Hyvää ja aurinkoista kesää, kireitä siimoja ja suoria lyöntejä!

Cal Newport – Deep Work (2016)