Vanhan liiton kommunikointia

Nykyajan hyper-nopeassa ja jatkuvasti muuttuvassa maailmassa kaaosteoria on enemmän kuin arkipäivää; perhosen siivenisku toisella puolella maapalloa todella voi aiheuttaa pyörremyrskyn toisella puolella. Yksi vuotanut sähköposti tai yksi hukkaan mennyt muistitikku voivat aiheuttaa sodan toisaalla ja romahduttaa pörssin toisaalla. Toisaalta kaikki tieto on jo kaikkien ulottuvissa, mutta silti ehkä enemmän tietoa pyritään salaamaan, kuin koskaan aiemmin. Valtavat multikorporaatiot kuten Google, Amazon ja Facebook keräävät jatkuvasti enemmän ja enemmän tietoa meistä ja netti- ja ostokäyttäytymisestämme ja joutuvat samalla salaamaan nämä tiedot niin syvälle bittiholveihin, että väärinkäytöksiä havittelevien hakkereiden olisi mahdollisimman vaikea päästä niihin käsiksi. Käsin kirjoitettu kirje taitaa olla vähiten riski informaatiomuoto tänä päivänä. Voi kun olisi muuan valtiopäämiehetkin aikanaan sen ymmärtäneet..

Ei ole myöskään enää mitenkään merkityksellistä asua kunnassa, jossa on hieno ja laaja kirjasto, koska sen saman kirjan voit muutamalla klikkauksella ladata pädiisi kotisohvalle. Kaikki on sähköistä ja nopeaa, hyvässä ja pahassa.

Miten siis kommunikoida hyvin, oikein ja turvallisesti?

Jos kaaosteoria on yhä ajankohtaisempi asia sähköisessä maailmassa, vaikuttavat sen lainalaisuudet myös meidän keskuudessamme ihmisinä ja työntekijöinä. Suurilta osin ne ehkä vaikuttavat siksi, että olemme joutuneet omaksumaan sähköisen maailman arkipäiväämme niin nopeasti, että kehityksemme yksilöinä ja yhteiskuntina ei ole pysynyt siinä mukana. Aiemmin kommunikoimme elekielellä ja puhumalla tai mahdollisesti jopa kirjeillä (huh!), nykyään sähköpostilla, twiiteillä ja whatsapeilla.

Eräiden arvioiden mukaan kommunikaatiostamme muodostuu n. 80% kehon kielestä (body language). Ymmärtääksemme ulkomaailmaa käytämme kaikkia viittä aistia, mutta näköaisti dominoi ymmärrystämme vaikuttaen saman 80% siitä, miten koemme asioita. Tähän body languagen ja näköaistin hallitsemaan kommunikaatio-yhtälöön sopii hirveän huonosti se, että emme enää kommunikoi esimerkiksi työpaikalla henkilökohtaisesti, vaan viestintämme välissä on aina ruutu ja mahdollisesti satoja tai tuhansia kilometrejä valokuituverkkoja.

Oletteko koskaan huomannet, että joku on ymmärtänyt meilinne tai tekstiviestinne väärin? Ajattelitte ja tarkoititte viestinne olevan kevyt ja humoristinen, mutta vastaanottaja ottikin asian vakavasti ja jopa loukkaantui? Tai työpaikalla olet lähettänyt kymmenen meiliä jonkun naapuriosastolla työskentelevän kanssa, etkä siltikään vielä oikein ole saanut asiaa selväksi, että ymmärsimmekö me nyt varmasti asian oikein ja samalla tavalla? Riski siihen, että väärinymmärrykset kertaantuvat kaaosteorian malliin, on läsnä jokaisessa huolimattomassa meilissä ja pikaviestissä. Tämä vaatii meiltä erityisesti huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta, sekä erilaista kykyä lukea viestejä ja ympäristöä eri tavalla kuin body languagen aikakaudella.

Toisaalta ajatuksiini tulee se, että ihmisenä sisäinen koneistomme on muokkautunut miljoonien vuosien saatossa sellaiseksi kuin se on nyt. Sitä ohjelmistoa on harjattu uuteen malliin niin moneen otteeseen, että asiat toimivat todella sujuvasti ja eri ohjelmistojen väliset raja-aidat ovat todella matalat. Kokiessasi uhkaa aivot sulkevat häiritsevät tekijät sulavasti pois ja pumppaavat lihaksiin virtaa, jos pitää sännätä pakoon. Samoin kohdatessasi uuden ihmisen, alitajuntasi tekee sekunnin sadasosissa tulkinnan ystävästä tai vihollisesta. Voimme siis sanoa, että jokainen meistä operoi kohtalaisen hienolla koneistolla ja ohjelmistolla. Miksemme pyrkisi käyttämään tätä kommunikointiin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen suunniteltua koneistoa sen alkuperäisellä tavalla?

Työpaikoilla on viimeiset vuodet pyritty painottamaan sitä, että kaikki toimisi mahdollisimman sähköisesti ja että ihmisten ei periaatteessa tarvitsisi tavata ollenkaan, ja työt voisivat silti tulla tehdyksi. Tehokkuuden näkökulmasta hienoa, mutta hienon sisäisen sosiaalisen ja fyysisen ohjausjärjestelmämme näkökulmasta hölmö ajatus. Vaikka sähköinen maailma mahdollistaa paljon asioita meille, niin meidän tulisi silti samalla pyrkiä lisäämään vastapainoa sähköiselle maailmalle. Se vastapaino on ihmisten välinen kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus.

Satunnaiset fyysiset kohtaamiset juoma-automaateilla tai vessaan kulkiessa tai kahvihuoneessa ovat sitä sosiaalista polttoainetta, mikä antaa meille uutta energiaa ja synnyttää uusia ideoita. Tämän ymmärsi jo Steve Jobs suunnitellessaan akatemioitaan siten, että satunnaisten fyysisten kohtaamisten todennäköisyys kasvoi. Tämän on myös todistanut Alex Pentland viime vuosien tutkimuksissaan liittyen sosiaalifysiikkaan. Kommunikointi kasvokkain ei ole aina helppoa ja se saattaa tuntua välillä jännittävältä tai epämukavalta, mutta siinäkin voi kehittyä. Ja siihen meidät on kuitenkin rakennettu kehittyessämme laumaeläimiksi Afrikan savanneilla.

Väitteeni onkin, että vähentämällä sähköistä ja lisäämällä pienen palan kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta ja kommunikaatiota arkeemme ja työhömme päivittäin, voimme lisätä tuottavuuttamme, tyytyväisyyttämme ja onnellisuuttamme. Myös väärinymmärrykset vähenevät ja sosiaaliset siteet vahvistuvat. Tämä voi vaatia harjoitusta, mutta se on sen arvoista.

Ei varmaan tarvitse ehdottaa katsomaan You Tubesta pätkää ”Can We Auto-Correct Humanity” tai ”Look Up”.

—
Kirjoittaja Jussi Leinonen on työhyvinvoinnin henkisen puolen tutkija ja konsultti sekä tarinankertoja ja filosofiseen pohdiskeluun taipuva innostuja, jonka mielenkiinnon kohteet vaihtelevat kaaosteoriasta jalkapalloon.